Olen intohimoinen kahvin kuluttaja sekä laadukkaan ja maukkaan kahvin puolestapuhuja. Tervetuloa tutustumaan blogiini, joka käsittelee erilaisia kahvilaatuja sekä suurelta osin sitä, miten voin edistää kahvikulttuurin luomista perustamalla oman yrityksen, jossa kahvittelu ja siihen liittyvä kulttuuri on suuressa määrin edustettuna. Pureudun ongelmiin, joihin kahvilan perustaja voi kahvilaa suunnitellessaan törmätä ja mietin vaihtoehtoja, kuinka voisin saada yritykseni kahvin parissa toimimaan sillä tavalla, että voin työllistää itseni ja mahdollisesti joitakin muita henkilöitä.
Pohdin blogissani sitä, miten kahvikulttuurimme tulisi muuttua ja saada hieman monipuolisempaa sisältöä. Vuosien ajan intohimonani ja suunnitelmieni kohteena on ollut jonkinlaisen kahvilan perustaminen, joten haluan tässä blogissa jakaa lukijoille ideoita siihen, miten kahvila voidaan saada menestymään, ja miten pääsen toteuttamaan unelmiani kahvin parissa.
Kahvileipää ja makeisia
Samalla perehdyn myös kahvin kanssa tarjottavien makeiden ja suolaisten leivonnaisten maailmaan, sillä tiedän, että pelkkä kahvi sellaisenaan ei tuo minulle menestystä keskikokoisessa kaupungissani, jossa olen viettänyt koko elämäni miettien sopivia tapoja edistää sosiaalisempaa kulttuuria. Pohdin erilaisia vaihtoehtoja siihen, mitä voisin tarjota kahvien lisäksi niin, etten työllisty vain valmistamaan erilaisia leivonnaisia ja herkkuja vaan että päätoimialaani olisi kahvilan ylläpitäminen. Siksi haluan käsitellä vaihtoehtoja, jotka ovat mielekkäitä asiakkaiden mielikuvissa ja houkuttelevia niin, että saisin asiakkaista mahdollisesti pysyviä. Sen lisäksi minun on suunniteltava ja myöhemmin valittava tuotteita, joita pystyn valmistamaan erikoistumatta leivontaan tai ruoan valmistukseen tinkimättä siitä, että tarjottavat herkut olisivat tuoreita ja mahdollisimman vähän teollisesti prosessoituja.
Yritysvaihtoehtoja
Käsittelen myös mahdollisuutta, joita voin harkita, mikäli kahvilatoimintani sellaisenaan ei toimisi yksistään. Pohdin erilaisia vaihtoehtoja, miten voisi olla mahdollista yhdistää erilaisia liikeideoita. Jos perustan jonkin yrityksen, tiedän että kahvilan perustaminen on niistä minulle se tärkein ja rakkain vaihtoehto, mutta haluan pitää mieleni avoinna monenlaisille ideoille, joiden avulla voin mahdollisesti varmistaa yritykseni menestymisen ja sen, että tulen saamaan vähintäänkin oman elantoni varmistettua. Vahvoina vaihtoehtoina olen harkinnut esimerkiksi kahvilan ja kirpputorin yhdistämistä, joka voisi olla omiaan auttamaan asiakaskunnan laajentamisessa henkilöihin, jotka muuten eivät välttämättä päätyisi kahvilaani ja samalla pystyisin tuomaan esille tuotteita, joita harvinaisemmat kuluttajaryhmät tarvitsevat ja etsivät, kuten vegaaninen ravinto tai gluteenittomat tuotteet.
Tervetuloa siis tutustumaan blogiini, jossa perehdyn täyteläisen ja laadukkaan kahvinmakuiseen maailmaan. Aion saada lukijani maistelemaan mielessään ihania kansainvälisiä makuelämyksiä ja haaveilemaan mahdottomistakin tuntuvia unelmia samalla kun puen sanoiksi ideoitani, joiden avulla saan lisää mielekkyyttä omaankin elämääni.